Miten valita täydellinen golfkenkä? 8 vinkkiä sopivan kenkäparin valintaan

Niin uuden golfkauden alkaessa kuin sen aikanakin on hyvä tarkistaa, millaisissa kengissä vihertäviä kenttiä lähtee kiertämään. Yhden kierroksen aikana voi kentästä ja pelin sujuvuudesta riippuen kertyä yli 10 000 askelta eli päivän suositeltu askelmäärä. Ei siis ole yhdentekevää, millaisilla kengillä pelaa. Miten löytää omaan jalkaan parhaiten istuva golfkenkä, jolla on mukava kävellä? Vinkeillämme onnistut golfkengän valinnassa varmasti.

golfkenkiä hyllyssä

Vinkki 1: Tyydy turvalliseen

Perussääntö sopivan golfkengän valintaan on yksinkertainen: valitse samankaltainen kenkä kuin muutenkin urheillessa tai vapaa-ajalla, niin vältyt ikäviltä yllätyksiltä. Monet urheilulliset kenkämerkit, kuten Nike ja Adidas, valmistavat mallistoja sekä golfiin, juoksuun että vapaa-aikaan.

Esimerkiksi kevyemmän Nike Free -kengän ystäville on tarjolla golfversio samasta mallista. Golfkengät eroavat vapaa-ajan kenkämalleista muun muassa siinä, että golfkenkien pohjissa on parempi pitävyys.  

Vinkki 2: Lyöntiasento tasapainoon

Golfkengän valintaan pätee sama itsestäänselvyys kuin mihin tahansa jalkineeseen: hyvä kenkä ei hölsky, hierrä tai purista. Kävelymukavuuden lisäksi golfkenkien kohdalla on hyvä kiinnittää huomiota myös kengän antamaan sivuttaistukeen. Kengän tulee olla sivuiltaan napakka, jotta se antaa tukea lyönnissä ja vähentää turhaa liikettä jaloissa.

Vinkki 3: Golfkenkämerkkien lesti- ja kokoerot

Kenkien ostaminen vaatii aina sovittamista, sillä pelkkä kokonumero harvoin kertoo, onko kenkä sopiva. Merkkien välillä on suuriakin eroja niin pituuksissa kuin lestin leveyksissä.

Yksi tämän hetken suosituimmista golfkenkämerkeistä on Ecco, joka sopii hyvin suomalaiselle, tyypillisesti leveähkölle jalalle. Ostaessa Ecco-kenkää on hyvä muistaa, että merkki valmistaa vain tasakokoja, mutta lähes kaikissa malleissa on Ortholite-pohjallinen, jonka poistamalla on mahdollista saada kenkään puoli numeroa lisää väljyyttä.

Eccon lisäksi Footjoyn kengät sopivat tyypillisesti leveämpään jalkaterään. Molempien merkkien kohdalla suosittelemme valitsemaan yhtä kokoa pienemmän kengän kuin normaalisti. Footjoyn kengissä on mallista riippuen joko medium- tai wide-lesti.

Adidaksen eurooppakoot kasvavat 2/3 numeron välein ja ovat tyypillisesti 0,5–1 numeroa pienempiä. Esimerkiksi jos jalkasi on kokoa 42, voi Adidaksen kohdalla olla hyvä valita koko 42 2/3.

Nike ja Puma vastaavat paremmin tavallisia lenkkarikokoja. Niistä löytyy vaihtoehtoja sekä kapealle että leveälle lestille.

Vinkki 4: Vedenpitävä kalvo vai täysin hengittävä kangas?

Golfkentän nurmi on usein kostea erityisesti aamuisin, vaikkei olisikaan sateinen päivä. Tämän vuoksi suuri osa kengistä on vedenpitäviä tai ainakin käsitelty vettä hylkiviksi. Perinteinen nahkakenkä on myös omiaan pitämään kevyen kosteuden poissa.

Jos haluat sadekelille sopivat vedenpitävät kengät, varmin valinta on golfkenkä, jonka rakenteen välissä on kalvo. Goretex-kalvo on osoittautunut myös kengissä parhaaksi. Jos sen sijaan etsit kevyttä ja täysin hengittävää kenkää kesähelteille, valitse ohut kangaskenkä, jonka päällinen on verkkomaista kangasmateriaalia.

Vinkki 5: Piikillinen vai piikitön golfkenkä?

Piikit tai ruusukkeet golf-kengän pohjassa antavat pitoa jalkoihin nurmelta lyödessä. Etenkin märällä kelillä piikillinen kenkä on ehdoton, sillä nurmi saattaa olla hyvinkin liukas. Jos kuitenkin pelaat pääsääntöisesti kuivalla kelillä, voit pärjätä myös piikittömällä mallilla. Niiden etuja ovat helppo- ja monikäyttöisyys, sillä kenkää ei tarvitse välttämättä vaihtaa kentältä tultaessa, ja monet piikittömät, nk. street-mallit, sopivat myös vapaa-ajan käyttöön.

golfkenkiä TAGin myymälässä

Vinkki 6: Pohjallisella lisämukavuutta

Suurin osa kaikista golfkenkämalleista on tasapohjaisia, joten niihin on helppo vaihtaa oma tukipohjallinen. Omaa jalkaa parhaalla tavalla tukeva tukipohjallinen, jossa on esimerkiksi tarvittaessa pronaatiotukea, tekee kengästä entistä mukavamman käyttää.

Vinkki 7: Vaihda uusiin riittävän usein

Golfkenkä on käytössä suuren rasituksen kohteena. Sekä kentän kosteat ja joskus kuraisetkin olosuhteet että golfsvingissä jalkoihin kohdistuva voimakas kiertoliike vaativat kengältä paljon.

Golfkenkien kuluminen on yksilöllistä, mutta säännöllisesti käytössä olevien kenkien suositeltu käyttöikä on yhdestä kahteen sesonkia. Vaikka golfkenkä saattaisi olla muuten siistissä kunnossa, kengän ominaisuudet kuten iskunvaimennus ja vedenpitävyys heikkenevät sitä nopeammin, mitä ahkerammassa käytössä kengät ovat. Lisäksi hygeniasyyt puoltavat golfkenkien uusimista säännöllisesti.

Jos tapaat pelata kierroksia useampia päiviä peräkkäin, kannattaa hankkia useampi pari ja käyttää niitä vuorotellen. Kengät kostuvat jalassa ilman kastetta tai sadettakin neljässä tunnissa, ja koko päivän pidettyjen kenkien kuivuminen kestää noin 24 tuntia. On hyvä että kengät saavat välillä levätä, vaikka itse jaksaisit päivästä toiseen!

Vinkki 8: Pienellä vaivalla lisää käyttöikää

Golfkengän hoidosta on hyvä tehdä itselle 30 sekunnin rutiini aina kierroksen päätteeksi. Golfkengät kannattaa pyyhkiä puhtaaksi heti tuoreeltaan, niin lika ei pääse pinttymään.

Laita laukkuun pieni liina ja pyyhkäise lika tuoreeltaan, niin se ei pinty. Kun kengät eivät ole käytössä, kannattaa niiden sisään sujauttaa puulestit, jotka pitävät kenkien ryhdin ja imevät myös kosteutta ja hajuja.

Golfkengät näppärästi verkosta

Aivan kuten mitä tahansa muitakin kenkiä, golfkengät voi rohkeasti ostaa verkosta. Golf Centerin verkkokaupasta löydät yli 140 golfkenkämallia yli 10 eri valmistajalta sekä tuotteet golfkenkien hoitoon ja säilytykseen. Verkkokauppamme 14 päivän vaihto- ja palautusoikeus takaa, että ehdit miettiä valintaasi kotioloissa rauhassa. Mikäli kuitenkin haluat myyjän apua, palvelemme sinua mielellämme Tapiolan Golfkeskuksen myymälässä.

Myymälässä vierailun sujuvuutta voit itse lisätä näppärästi tutustumalla mallistoihin verkkokaupassamme. Voit myös poimia ostoskoriin kiinnostavat mallit, kirjautua verkkokaupan rekisteröityneeksi asiakkaaksi, ja valita noutopaikaksi TAGi:n liikkeemme ja maksutavaksi ”maksu noudettaessa”. Keräilemme valitsemasi tuotteet valmiiksi ja laitamme sinulle viestin, kun tilauksesi on valmis. Näin saat liikkeessä eteesi varaamasi tuotteet, voit ne sovittaa rauhassa ja maksaa paikan päällä vain ne tuotteet, jotka päätät ottaa.

Tutustu Golf Centerin kenkävalikoimaan >>
Kenkien hoito >>